Klubikruisingit Huhtikuussa

11.4. Martinkallion Koulu, Martinkallio 2, Espoo 18:00
18.4. Laajasalon peruskoulu, Holmanmoisionpolku 1, Helsinki 11:00 (muutettu, huom. aika)
25.4. Mikkelän Koulu, Lanttikatu 7, Espoo 18:00

MTBCF Ry on eronnut Suomen Pyöräilystä


MBTCF Ry:n syyskokouksessa käydyn keskustelun ja äänestyksen perusteella, MTBCF ry erosi Suomen Pyöräily Ry:stä (SP) vuoden 2021 lopussa.
Keskusteluissa ei nähty riittävää vastinetta SP jäsenyydelle kattamaan vuodelle 2022 merkittävästi noussutta SP:n jäsenmaksua ja äänestystulos oli yksimielinen.
Tämä tarkoittaa sitä, että MTBCF Ry:n jäsenyys ei enää mahdollista SP kilpailulisenssin hankintaa, vaan sitä varten on oltava jäsen SP:n jäsenseurassa.
Syyskokouksessa päätettiin, että klubin kilpailukorvauksien piiriin tuodaan myös kuluja, jotka aiheutuvat mahdollisesta toisen seuran jäsenyydestä lisenssin vuoksi. MTBCF Ry:n hallitus 2022 on edellisen pohjalta päättänyt, että vuoden 2021 lisenssinhaltijat voivat jatkaa MTBCF jäseninä vuoden 2022 ilman jäsenmaksuvelvoitetta.
Pahoittelemme vaivaa jäsenille jotka osallistuvat SP:n alaisiin kilpailuihin ja ovat ostaneet lisenssinsä MTBCF seuranaan, voitte olla yhteydessä MTBCF hallitukseen jos haluatte vielä saada lisätietoja mahdollisista lisenssi-seuran jäsenyyden kuvioista.

Viikkoajot Maaliskuussa

5.3. Puolarmaarin fribarata, Puolarmaari 1, Espoo 11:00
12.3. Siilitien metroasema, Helsinki 11:00
19.3. Myyrmäen jäähalli, Vaskivuorentie 28, Vantaa 09:30
26.3 Villa Elfvik, Elfvikintie 4, Espoo 11:00

Klubikruisingit Maaliskuussa

6.3. Ruskeasuon Liikuntakeskus, Ratsastie 10, Helsinki 11:00
13.3. Juvanpuiston Koulu, Juvanpuro 2, Espoo 11:00
20.3. Vaaralan McDonalds, Lähdepuistontie 33, Vantaa 11:00
27.3 Maunulan maja, Metsäläntie, Helsinki 11:00

Viikkoajot Helmikuussa

5.2. Laakson kenttä, Auroranportti, Helsinki 11:00
12.2. Karakallion koulu, Kotkakuja, Espoo 11:00
19.2. Pirkkolan uimahallin parkkis 11:00. (MUUTETTU)
26.2. Mäkkylän aseman Hese, Turuntie 14, Espoo 11:00

Klubikruisingit Helmikuussa

6.2. Harbonkatu 13 parkkis, Helsinki 11:00 (Ricu vetää)
13.2. Peltovuoren päiväkoti, Peltovuorentie 2, Vantaa 11:00
20.2. Simonkylän Koulu, Koivukyläntie 52, Vantaa 11:00
27.2. Myllypuron metroasema, Helsinki 11:00

Viikkoajot Tammikuussa

1.1. Martinkallion Koulu, Martinkallio 2, Espoo 11:00
8.1. Kätilöopiston sairaala, Isonniitynkatu 10, Helsinki 11:00
15.1. Myyrmäen jäähalli, Vaskivuorentie 28, Vantaa 11:00
22.1. Kauniaisten uimahalli, Asematie 26, Espoo 11:00
29.1 Kivikon hiihtohallin parkkis, Savikiekontie 4, Helsinki 11:00

Klubikruisingit Tammikuussa

2.1. Laajasalo, Holmanmoisionpolku 1, Helsinki 11:00 (Karin retki)
9.1. Leppävaaran uimahalli, Veräjäpellonkatu, Espoo 11:00
16.1. Landbon päiväkoti, Landbontie 2 11:00
23.1. Pirkkolan liikuntapuiston uimahalli, Pirkkolan metsätie, Helsinki 11:00
30.1. Olarin koulu, Olarinniityntie 4, Espoo 11:00

Syyskokous 2021


MTBCF ry syyskokous järjestetään jälleen etäkokouksena.
Kokous pidetään keskiviikkona 15.12. klo 18:00 google meet:ssä.
Osallistumislinkki lähetetään jäsentiedoissa olevaan sähköpostiin ennen kokousta.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat (11§) eli valitaan ensi vuodelle hallituksen jäsenet, jäsenmaksujen suuruus, tilintarkastajat/toiminnantarkastajat ja päätetään mahdollisten kunniajäsenyyksien myöntämisestä.

Tämän lisäksi kokouksessa käsitellään MTBCF ry:n SPU jäsenyyttä:
SPU:n vuosikokous on päättänyt nostaa jäsenyyden maksuja merkittävästi, joten keskustelemme ja äänestämme onko MTBCF ry jatkossakin SPU:n alainen seura.

Vaikka kokous järjestetään ilman pikkujouluja yms. hauskaa oheisohjelmaa, toivotaan jäsenistön osallistumista.

Yhdistyksen hallitukseen vuodelle 2022 tarvitaan ainakin uusi puheenjohtaja ja muutenkin kannustamme jäseniä klubin hallitukseen ohjaaman tulevia suuntia. Jos haluaisit klubin hallitukseen, mutta et pääse kokoukseen, voit ilmoittaa halukkuutesi pienen esittelyn kera sähköpostilla info@mtbcf.net, jotta tiedämme esitellä kokouksessa hallitusta valitessa.

Viikkoajot Joulukuussa

4.12. Laakson kenttä, Auroranportti, Helsinki 11:00
11.12. Karakallion koulu, Kotkakuja, Espoo 11:00
18.12. Vaaralan McDonalds, Lähdepuistontie 33, Vantaa 11:00
25.12. Maunulan maja, Metsäläntie, Helsinki 11:00